Hei me ollaan hengissä!
Olen miettinyt lukuisia kertoja, että josko olisi taas aika päivitellä blogia. En edes muista millaista on päivittää treenikuulumisia tänne?!? Eipä niissä hirmuisesti ole kerrottavaakaan. Mutta olisi kiva jos kirjaisin Sunin agilityjutuista ylös itselleni mietteitä ja ajatuksia, jotta voin joskus myöhemmin muistella niitä.
Olen ollut laiska treenaaja, tokoa on tehty erittäin harvakseltaan ja agilityä epäsäännöllisen säännöllisesti. Olen keskittynyt RC -treeneihin Sunin kanssa, Kina on väkisinkin jäänyt vähän paitsioon. Tokoa tosiaan ollaan treenattu hyvin vähän, Suni on melkein valmis kokeeseen. Kina.. Noh, Kinan kanssa kaikki on vielä kesken. Motivaatiota Kinan suhteen ei myöskään ruoki nämä lämpimät kelit, Kina on niin lahna kuin voi vaan ja olla. Sunin moottori ja työinto väkisinkin hyppää prioriteetti numero ykköseksi. Suni tekee töitä on sitten millainen keli tahansa. Kinan kanssa olen jotenkin luovuttanut vaikka se on niin kiltti ja haluaa aina miellyttää. Mutta Sunin suhteen olen asettanut itselleni suurempia tavoitteita. Kinan kanssa jumittaa mm. kaukot joissa edistyminen on todella hidasta. Koe lähestyy enkä ole yhtään niin varma haluanko lähteä kokeeseen lahnan kanssa. Välillä Kinkun into on ihanaa ja välillä taas sen ilme on sellainen, että: ”onko pakko?”.
Aman kanssa yhteistyön loppuminen sekä Inkan lopetus söi lopullisen inspiksen päivittää blogia. Olen kaivannut Inkaa, että Amaa. Suni kyllä voi treenailla ”isojen” koirien ratoja, mutta mun ohjaus alkaa olemaan ihan hukassa. Ei ole minkäänlaista tatsia kokonaisuuksiin kun ollaan tehty yksittäisiä pieniä juttuja. Aman kanssa kaikki loppui niin yllättäen, en osannut odottaa mitään sellaista. Olen niin pihalla kisajutuista kuin treenihommistakin. Se fiilis, että kuuluu johonkin on poissa. Tarkoitan, että kaipaan treenikavereitani ja sitä sosiaalista kanssakäymistä ja kuulumisten vaihtoa. Kun treenaa pääasiassa yksin tai satunnaisesti muutaman ystävän kanssa jää väkisinkin paitsioon kaikesta muusta. Amaa olen kyllä nähnyt agilityn loppumisen jälkeen ja jälleennäkemisen riemu on aina yhtä ihanaa. ❤ Amppu pesee edelleen mun naaman ja kengät (!!) ja reppana on halunnut lähteä mun mukaan muutamaan otteeseen. Ama nimittäin on tunkenut itsensä Kinan tai Sunin häkkiin autossa. 😀 Ja ne häkit eivät ole kelpielle mitoitettuja. 😉
Kesä on ihanaa aikaa vaan hengailla ja nauttia auringosta. Syksyllä herään taas siihen, että talvi kolkuttelee ovella ja treenaaminen taas sijoittuu pääasiassa halleihin johon joka päivä ei vaan pääse. Silloin iskee morkkis treenaamisen suhteen, miksi en ole treenannut koirillani kun aikaa olisi ja treenipaikkoja olisi ollut maailma pullollaan? En silti jaksa ottaa tällä hetkellä pulttia asioista, menen virran mukana ja treenaan silloin kun huvittaa. Ehkä joku treenipaikka talveksi olisi poikaa, motivaatio pysyy väkisinkin yllä kun joka viikko on ns. osallistuttava treeneihin. Mutta nytten me nautitaan kesästä ja ah-niin-ihanasta kennelyskästä. Viime viikolla molemmat alkoivat yskimään ja loppuviikosta tuli kunnon limalammikoita pitkin kämppää. Ensimmäinen kerta tämäkin meillä, olen vain aina kuullut kuinka kamalaa on kun koira yskii ja kröhii. Nyt tuntuu siltä, että oireet alkavat helpottaa ja ehkä me toivutaan – tästäkin.
Lean lauma 