Voi jessus mikä päivä

Lauantaina oltiin kisaamassa nokialla NPKHn kisoissa. Olis voinut jäädä kotiin tai oikestaan jos olis ollut kaukaa fiksu niin en olisi ilmoittautunut. Mietinkin oikeasti ilmoittautuessa että menenkö kyseisen tuomarin radoille vai en.. Ehkei olis kannattanut.. Mielestäni vaarallisia estekulmia, haastetta saa olla mutta ei vaarallista.


Lähdin ekana radalle. Olin niin löysä paska kuin voi olla. Apua. Siis ihan kauheeta menoa, Ama kyselee että minne jooko vaiko eikö. Mä en ohjannut kunnolla ja tässä lopputulos. Ihan fiaskoa meininkiä.. : ( Kepit oli hankalat, luki varmaan poispäinkäännökseksi mun ohjauksen..?!? Anu kommentoi radan reunalta (kuvatessaan) että kunnolla tai pois.. Olis varmaan pitänyt tulla pois, mutta tyrkyllä oli kaksi kontaktiestettä jotka sitten suoritettiinkin ihan ok. Keinulla jäkitti ja ehdin jo maalihypylle ennenkuin Ama lykkäs etutassunsa maahan.

Alku oli ihan ok, parempi asenne mulla! Puomi oli hidas.. : ( Niistohypyllä en taaskaan malttanut kääntää Amaa kunnolla ennen hyppäämistä, ei vaan pysty kääntymään tiukasti. Taas kepeillä sama homma, kääntyi väärälle puolelle. Sitten homma leviskin ihan totaalisesti käsiin. En kääntänyt puomille, huusin vaan kiipeetä. Amahan kiipes ja irtos aika komeesti aalle.. : D Sitten oikeastaan suorinta reittiä maaliin..

Vika rata oli asenteellisesti (siis mun) parhain. Kakkosen rima tipahti alas, mutta se ei mua haitannut. Keppien jälkeisellä hypyllä jouduin saattamaan aika kauas, tokalle hypylle mielestäni ohjasin mutta lopulta Ama kielsi sen. En varmaan merkannut tarpeeksi hyvin, noita pitäis varmaan treenata. Suoraputkella olin armottomasti jäljessä.. Muurille takaaleikkaus oli ihan hanurista, olin suunnitellut siihen kohtaan valssin. Enpä ”ihan” ehtinyt. Tiputti muurin palikat alas ja mä luovutin ja mentiin maaliin.. Ja tämä rata oli päivän kivoin ja turvallisin!

Ama oli hyvä, nyt ei mikään ole sen syytä. Mä olin jotenkin vaan v-ittuuntunut päivään. Omaan asenteeseeni. Siinä on taas jotain vikaa, en pysty keskittymään ja tuntuu että kisaaminen tökkii kun onnistumisia ei tule. En vaan ymmärrä miksen osaa ohjata ja ohjata vielä kunnolla. Aina tulee jotain virheitä.. Ama tietty yrittää parhaansa ja mä vaan mokailen. Ilmotin meidät ensi viikonlopulle takkujen kisoihin, mutta sitten Ama saa pitää kisataukoa jonkun aikaa. Se että kuinka kauan selviää vasta ajan kanssa. Ei ole reilua kisata ja purkaa turhautumisensa koiraan.

Kisapäivän jälkeen kun oltiin hetken aikaa purnattu Anun kanssa (tainno ehkä mä purnasin enemmänkin) mentiin syömään lohtuheseä. Jonka jälkeen ajettiin edenille tekemään jäljet koirille. Suni teki pennejäljen (nameja ihan hitosti) ja söi oikeasti aika paljon froliceja. Nooh, päiväruoka jäikin sitten välistä. : D Sunilla selkeästi alkoi nenä käymään, mutta loppua kohden mielenkiinto (ja keskittyminen) vähän lopahtamaan. Siis jonkun metrin kaks ennen loppupalkkaa eli namikasaa. Tsemppas kuitenkin hienosti loppuun asti. : ) Kinakin sai tehdä jäljen, tyyppi meni aikalailla poikittain mutta sama kai sen väliä kun ekaa kertaa tehtiin. Kinalta jäi vaan muutama nami jäljelle ja kyydissä ollut (ja tylsää päivää viettänyt) Inka pääsi siivoamaan. Voi sitä onnea ja nenän tuhinaa. ❤

Kiitos Anulle opastuksesta, ehkä sitä jälkeä voisi alkaa treenaamaan enemmänkin. Jos ei koskaan Sutturan kanssa ”kisamaisesti” niin ainakin mielenvirkistämiseksi ja vastapainoksi kaikelle ei-itsenäiselle työskentelylle.. : ) Ja Kinakin tykkäis tehdä namijälkeä aivan varmasti. Herkut kun ovat ehkä mun jälkeen paras juttu maailmassa. : )

2 thoughts on “Voi jessus mikä päivä

  1. Tuo puomilla hidastelu on tuttua!! Jäynä tekee samaa. Se menee sellaiseen maaniseen tuijotustilaan, kun se ennakoi lentävää palloa. Aksu on tässä suhteessa helpompi, sillä se juoksee tappavan tasaista vauhtia kontaktille asti, jossa lyö liinat kiinni. Toisaalta ei sekään äärimmilleen vietynä ole hyvä. Kovin korkeassa vireessä olevaa Aksua en edes viitsi pysäyttää aalle, koska se näyttää selälle ja etuosalle niin kamalalta kohtelulta, kun se vain rysäyttää siihen.

  2. Niinpä.. Paimenkoirat on hyviä aiaamaan.. 😀 Toki kontakteja pitää treenata myös erikseen, hitsi kun ne ei pysy kunnollisina kun ne on kerran opettanut hyviksi.. Huoh.. Me saatiin ihan hyvää vinkkiä seurakaverilta eilisissä treeneissä.. Pitäis vaan osata (ja muistaa) toteuttaa. Ama alkaa aiaamaan silloin kun odotan sitä alastulolla. Vinkiksi siis niin että kun Ama lähtee kiihdyttämään kontaktille, lähden tasaista vauhtia itse liikkeelle ja alastulon kohdalla (laskevalla osuudella) spurttaan lähestulkoon samaan aikaan niin että Ama kuitenkin pysähtyisi kontaktille. Ja en olisi liikaa edellä kyttäämässä.. Tarvii alkaa miettimään sitä rytmitystä myös kontakteille koska etupalkan käyttö auttaa taas hetkellisesti, niissä Ama ei kyylää ja hiivi mutta musta se näköjään ottaa jotenkin pulttia. Yritän tosin olla kyyläämättä mutta sekään ei aina auta.. Hitsi noita koirien ajatuksia kun pääsis niihin käsiksi ja vois vaikka kysyä että miksi teet niin ja noin.. 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s