Mikä on kun ei taidot riitä

..Mikä on kun ei onnistu..

Kotikisoissa 12.6.2013. Tuomarina Esa Muotka

A-radalla kämmättiin sitten enemmän. Tai siis mä kämmäsin, niin klassinen virhe kuin voi olla. Kun ei katso koiraa niin mitä tapahtuu? No ei ainakaan sitä mitä pitäisi tapahtua. Ama luki pituuden jälkeen lähetyksen putkeen poispäinkäännökseksi. Mä vaan lähin liikkumaan eteenpäin katsomatta että menikö Ama sinne putkeen. Heh. Keinulta (videolta katsottuna) tulee juuri ja juuri läpi. Jos vapautusta ei olisi tullut niin olisi varmasti tullut läpi. Takaakiertohyppy putken jälkeen oli meille vaikea. Tiesin sen jo etukäteen, Ama on huono noissa. Treeneissä ollaan käytetty rimaa siivekkeessä kiinni apuna niin että sieltä voi kiertää eikä tarvitse tulla tiukasti. Ama on vaan niin kiltti tuollaisissa. Loppu menikin vähän huonosti kun en taas oikein keskittynyt. Maaliin päästiin, mutta ei otettu tosiaan niitä loppusuoran esteitä. : D

B-rata oli ihan jees. Lötkömakaroni asenteella mentiin. Yritin jopa keskittyä sen verran että katsoisin koiraa. Kutosvaihde puuttuu kun en uskalla luukuttaa. Kaksi hyvää asiaa tässä radassa. Se, että jarru toimi putken jälkeiselle hypylle josta mentiin puomille. Toinen hyvä asia, onnistuin tekemään vaihtoehto ohjauksen puomin jälkeiselle hypylle. Ohjasin huonosti ja Ama luki takaaleikkauksena hypyn. Osasin kääntyä ja vaihtaa suuntaa ilman että kämmättiin. Varmaan ensimmäinen kerta laatuaan ikinä kisoissa! Huono asia oli tuo keinun kontakti. Olen ollut vähän huono ohjaaja Amalle, kontakteista saan syyttää vain itseäni. Olen ajan myötä antanut sen vapauttaa lähestulkoon itse itsensä ja olen jatkanut rataa. Tyhmästä päästä kärsii koko homma! : )

Tekisi mieli luovuttaa jo ensi vuoden SM kisojakin aatellen. Meistä kumpikaan ei ole täydellisiä, musta ei koskaan tule täydellistä ohjaajaa ja kisoissa voi sattua ihan mitä vain. Ama taas on tosi herkkä kaikelle, siis pienellekin jutulle. Kumpa me opittaisi yhdessä lukemaan toisiamme. Silti, mieltä ei kaiverra nollien saamattomuus. Edelleen yritän pitää tuon asenteen. Agility on niin asennelaji. Mistä saisin potkittua itselleni tarkkuuden, täsmällisyyden ja nopeuden? Ama kyllä menee juurikin niin kuinka ohjaan, musta vaan tuntuu siltä etten aina osaa sitä ohjata. Amppu on kyllä oikeasti (!!) todella vaikea koira. Mutta osaan hakea siitäkin positiivisia juttuja, se opettaa ainakin kantapään kautta tekemään asiat oikein. Ama ei anna anteeksi mun ohjausvirheitä. Mä aina mietin kuinka kivaa olisi viedä jotain helpompaa koiraa radalla. No sitten varmasti tulisi muita ongelmia. Me Aman kanssa kuitenkin taistellaan viimeiseen asti jotta saamme hiottua yhteistyön timantiksi.. Tai ainakin melkein. Ja aattelee sitä mistä me ollaan lähdetty liikkeelle. Paljon ollaan edistytty ja paljon ollaan jo yhdessä nähty. Joku kysyi multa joku aika sitten että jatkanko Aman kanssa agilityn treenaamista jos/kun mulle tulee pentu. Vastaushan on ilmiselvä, TOTTAKAI! Meistä ei koskaan tule huippuja, me emme koskaan tule pärjäämään kärkikahinoissa. Mä olen silti erittäin tyytyväinen siihen missä pisteessä olemme nytten. Enhän mä antaisi sitä ikinä anteeksi itselleni jos hylkäisin Ampun nytten. Se on vaan niin onnellinen kun menen sitä hakemaan. Mä tarvitsen Amaa ja ehkä Amakin tarvitsee mua. Sitten kun Aman eläkeikä lähenee (toivottavasti ei vielä pitkään aikaan) tarvii Sirpalta kysyä josko Ama voisi aina satunnaisesti tulla kyläilemään meille. Se on niin pöljä ja onhan se kyllä todella tärkeäkin mulle. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s