Kylläpäs hapotti.

Keskiviikona valkkutreenejä koutsas Esa.

Meillä oli vähän erilaiset treenit tällä kertaa, vaihtelu virkistää! Alkuun Esa laittoi ohjaajat hölkkäämään kenttää ympäri, sitten alettiin tekemään viivajuoksua. Muutama kerta tuli juostua sellaista siivekeväliä. Kylläpäs hapotti. Vikalla kiepillä Esa kellotti aikaa. Mä oon tosi huono noissa viivajuoksuissa kun pitää koskea maahankin. En vaan jotenkin pääse vauhtiin kun käyn melkein kyykyässsä. Hyvää treeniä hei! Vois vaikka itsekin joskus tehdä tollaista! (Not : D)

Sitten tehtiin sellaista yksinkertaista siivekepätkää, ekaks mentiin ilman koiraa (niinkuin mielikuvituskoiran kanssa) ja otettiin aika, toisella kertaa mentiin koiran kanssa ja otettiin aika. Mä arvioin 16sek yksin ja Aman kanssa meni 15sek. Eli ihan hyvin, parissa kohtaa Ama pääs ehkä vähän leviämään hypyiltä.. ; ) Kinakin sai mennä saman pätkän, arvioin Kinan kanssa menevän 14sek. Nooh. Kina kävi ottamassa yhden ylimääräisen putken mukaan ja aikamme oli 16sek. Että ihan hyvin.. : D

Treenailin sivussa kontakteja molempien kanssa, pelkästään alastuloja. Trainerilla Ama teki todella hyvin kontaktit, nopeasti! Puomilla pari kertaa jäi himmaamaan ja odottelin vaan että laittaa etutassut maahan. Yhdellä kertaa vaan jumitti ja jumitti vaikka en katsonut siihen vaan kyselin että mikä se kiipee on. Kävin auttamassa Aman nostamalla oikeaan paikkaan. Vähän näytti siltä että apuuva, mutta seuraavilla kerroilla teki tosi kivoja alastuloja. : ) Kinakin pääsi treenaamaan mutta joku nimeltä mainitsematon ruskea kelpie kävi pöllimässä Kinan namipalkkaa muutaman kerran. : D  Kinalla 2on-2off ei ole kovin hyvä, se ei heti laita etutassujaan maahan vaan jää himmaamaan ja odottaa uutta kiipee käskyä. Nooh, toisaalta ei sillä ole väliä kun me ei sen kummemmin agilityä treenata.. Voishan sitä kai vahvistaa ihan huvinvuoksi..

Esa oli kehittänyt hauskan pätkän, kolme siivekettä vastakkain (välissä ehkä joku 4-5m?) ja päässä U-putki. Kolme ohjausvaihtoehtoa; takaakierrot kaikille siivekkeille, välistävedot ja serpentiinit. Ja ohjaukset oli numeroitu. Esa heitti aina numeron ja suunnan (oikea/vasen) ja mä jouduin oikeasti miettimään että mitäs nyt piti tehdä. Kumpi oli vasen ja kumpi oikea.. Jej! Serpentiini oli kaikista helpoin. Välistävedot kaikista vaikeimpia. Huoh. Jumitettiin rimoissa ja kun Amppu ei lähtenyt ohjaukseen. Otti vähän nokkiinsa kun huomauttelin sille. Piti oikein hetsata sitä kun yhdessä vaiheessa neiti oli sitä mieltä että ”kiitos voit mennä keskenäs”.. : / Hetsauksen jälkeen saatiin kyllä tehtyä noita pätkiä enkä välittänyt kuinka meni. Sitten Amppu taas palautui lähes normaaliksi ja treenattiin takaakiertoja. Toiselta puolelta onnistui mielestäni paremmin, toispuoleisia taidetaan kummatkin olla, ohjaaja ja koira. : D

Kinakin sai mennä tätä pätkää, loppulaskema oli se että siivekkeet piti mennä 18 kertaa, Kina meni ehkä joku 4 ja juoksi vaan putkeen. Hyvin huomaa ettei Kina osaa kunnolla enään takaakiertoja tai yhtään mitään muutakaan.. Nooh, Kinalla tais silti olla hirmu kivaa. : )

Lopussa tehtiin keppileijeröintejä. Umpikulmaan Amppu hakeutuu tosi hienosti, korjaa kivasti linjansa. Avokulma on vaan hankala. Laitoin yhden ohjurin sinne ja Ama oli vähän hämillään siitä. Hyppi yli, bongas 4 välin ja silleen. Teki se tosi hyvin niitä aloituksiakin kun tajusi että ohjurin ollessa kepeillä, voi myös pujotella. ; ) Ama pujotteli muutenkin tosi kivasti vaikka itse seisoin lähestulkoon paikoillaan jossain 5-7m päässä. Jotkut asiat ne näköjään vaan sujuu hienosti, toiset ei. : D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s