Kaiken epäonnen keskellä on onnea :)

wordpress_517

Sunnuntaina kisailtiin kotikisoissa demarilla. Tuomarina meillä toimi hyppärillä Esa Muotka ja agiradalla Anne Huittinen.

Aloitettiin hyppärillä. Mä menin tutustumaan radalla ajatuksella kunhan päästään maaliin. Rata näytti osittain kinkkiseltä.. En oikein osannut nähdä kaikkia sumakohtia ennenkuin katsoin seuratoveria kun hän tutustui rataan. Pituutta ennen hypylle olin suunnitellut alkuun että jäisin vastaanottamaan hypyn juurikin siltä toiselta puolelta (kuin videossa), onneksi aloin tarkemmin katsomaan sitä paikkaa mihin koira laskeutuu kun hyppää hypyn ja missä minä olen silloin. Linjaus olis kyllä menny huonoks, varsinkin niin että olisin vielä ollut kertakaikkisen myöhässä ja tiellä hypyllä kun Ama loikkaa. Anu muistutti ennen rataa että katso koiraa, katso sitä koiraa kun menette. Onneksi katsoin ja keskityin vain siihen hetkeen enkä ajatellut yhtään rataa sen pidemmälle. Maali oli jo lähestymässä ja kerrankin Ama seivas mun myöhästymisen vikoilla hypyillä. Hetken aikaa ehdin jo miettimään että se on meidän surmanloukku radalla. Mutta ei.. Lopulta vimppa hyppykin oli hypätty ja hitto soikoon me tehtiin nolla. Kyllä mä tuuletin. Kaikki se kiljuminen ei edes näy videolla. Anu oli ollut tutustumassa rataan viereisellä kentällä ja oli tunnistanut mun kiljumisen ja oli todennut itsekseen että sieltä tais tulla nolla. Voin kertoa että oli kyllä ihan sairaan mahtava fiilis. Okei, ohjauksessa edelleen on parantamisen varaa mutta kerrankin. Siis kerrankin me onnistuttiin yhdessä. Ja se ei ole ollut helppoa, jompikumpi aina sössii. Tällä kertaa nollatulos riitti kolmanteen sijaan ja kaupanpäällisinä saimme H-SERT! : ) : ) Aman hyppyvaliokello alkoi tikittämään. Se on nimittäin suuren suuri haave saada Amasta joku päivä valio, ei oo väliä kumpi ja molemmatkin käy. : )

Toinen rata oli Annen käsialaa. Vähän kinkkiseltä tuntui pari kohtaa mutta lopulta ne sujui ihan hyvin. Paitsi että olin myöhässä muurilla (vaikka aikaa oli!) ja Ama tiputti muurin palikan alas. Jäin jotenkin toljottamaan siihen ja enhän mä kerennyt edes kissaa sanomaan niin Amppu oli jo puomilla. Loppurata menikin tosi kivasti, kaikki rimat oli 65cm ja luulin radan jälkeen että yksikään rima ei tippunut. Videolta katsottuna yksi tuli alas (olinkohan vähän myöhässä valssissa tms?) mutta vaikeimmat kohdat me selvitettiin. Pidin Amaa aalla pidempään eikä tullut läpi (jes) ja keinullakin spurttasin ohi (tuplajes) ja Ama jäi suorittamaan kontaktia. Ehdin vielä persjättöönkin mitä en ollut suunnitellut. Tämänkin radan jälkeen oli huikea fiilis. Ihan vain siksi että mä olin niiin iloinen ja muutenkin kokonaisuutena rata oli hyvä.

Oikeasti olen ollut aika maissa siitä ettei onnistumisia tule helpolla.. Silloin kun niitä ei tule usein, se tuntuu todella makealle kun joskus ylittää itsensä. Ama oli hieno. ❤

Kiitos vielä Sirpalle sertivalkkarista. ; )

2 thoughts on “Kaiken epäonnen keskellä on onnea :)

  1. Onnea!!!
    Te teitte sen, upeaa!
    Mä niin voin teidän fiiliksen aistia…toivottavasti koetaan samanmoinen Inton kanssa joskus…

    • Kiitos.
      Fiilis on todella hieno, toisaalta kiva ettei onnistumisia tule usein niin tälläinen fiilis tuntuu äärettömän hienolta 🙂
      Toisaalta onnistumiset ruokkii motivaatiota, tasaisin väliajoin pieniä onnistumisia, pitää tarpeen vaatiessa jalat tukevasti maassa mutta oikeanlaisen fiiliksen kisoissa.. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s