Avaimet onneen!

Tai no ainakin melkein.. : ) Viime viikonloppuna oltiin tokoilemassa Anun ja Maijun sekä koirien kanssa tallilla.

wordpress_515

Aloitin viime viikolla uudessa työpaikassa ja tuntuu että aika vaan tuntuu loppuvan kesken ja vielä vähemmän on aikaa blogille. Kinallakin on taas ollut tottumista kun menen arkisin kuin tuulispää, pitää ehtiä iltatöihin ja jumpalle/salille. Onneksi Mikko on ollut Kinan seurana kun äiskällä ei ole ollut aikaa rakkaalle karvaturrilleen.. : ) Toki ollaan siis lenkeillä käyty mutta muut hommat ovat olleet ihan jäässä..

Viime viikolla aloitettiin vaikealla jutulla, luoksetulon stopilla. Tein ekalla kerralla siivekkeenkierrolla ja vauhti oli hidas. : / Tämä juttu saa tasan jäädä näissä luoksetulo treeneissä. Tehtiin niin että Maiju piti kiinni Kinasta ja hetsasin sitä luokseni huutamalla ja lelua heiluttelemalla. Kun sain tule-käskyllä tulemaan vauhdilla niin palkkasin lähellä itseäni. Tehtiin vielä toinen kertakin näin. Kolmannella kerralla tehtiin toppi, tosin tuli aika yllärinä Kinalle, ei selkeästi hakenut pysähdystä mutta Anu heitti palkan Kinalle ja mä kehuin. Tehtiin suoraa toinen toppi perään, nyt jo tajusi että mistä olikaan kyse.. ; ) Ei tehty loppuun enää pelkkää luoksetuloa koska pelkäsin että ennakoi pysähtymisen (vaikka läpi olis pitänyt tulla)..

Kina jatkoi tauon jälkeen seuraamisella, piti tehdä jotain muuta mutta kun vire oli tosi kiva niin halusin ottaa seuraamisjuttuja. Tein itekseni ensiks pätkää ja palkkailin hyvistä kontakteista. Sitten tehtiin liikkuroituna, mulla on paha tapa. Sellainen tapa että kun aletaan liikkuroimaan, mulla lähtee palkka käsistä pois ja seuraamisesta vaan taitaa tulla yksinkertaisesti tylsää Kinalle. Pitäisi vaihtaa niin että kun itekseni seurautan, palkat aina taskussa ja liikkurin kanssa aina käsissä. Hyvä vinkki mulle! : ) Saatiin myös aika kivoja täyskäännöksiä tehtyä naksun avulla. Naksu tuli ennen kääntymistä ja käännös oli tosi tiivis. Ja parhainta oli etten kumartunut yhtään Kinan päälle vaan luotin että se tulee mun vierellä. Tämä vinkki oli Maijulta jonka oli oppinut jonkun ulkomaalaisen tokoseminaarissa mitä ilmeisemmin. Aikas toimiva, ainakin meillä. : )

Hyppyäkin tehtiin, jostain mielenhäiriöstä pyysin seisomaan hypyn takana (?!?!?!) ja sen jälkeen istuminen oli hankalaa. Tehtiin myös liikkuroituna, tällä vikalla kerralla Kina ei tarvinnut käsiapua istumiseen ja mä vaan seison hoomoilasena ja pyydän sivulle.. Vaikka olis ehkä kannattanut palkata istumisesta.. ; )

Noutoon saatiin taas uusia vinkkejä. On todella kiva huomata että tämä on menossa parempaan suuntaan, sivulletuleminen on rauhallista eikä sellaista hei-olen-naksukoira-tarjoan-kaikkea-mistä-voi-saada-herkkuja.. ; ) Jompikumpi Anu/Maiju naksutteli kun paikka oli hyvä. Tehtiin pari vauhtinoutoa alkuun (ainakin muistaakseni). Lopussa lyhyeltä matkalta, vaikka tuppasin heittämään kapulaa koko aika ihan liian kauas. Eli ongelma on kun vauhtia tulee lisää, se paikan sihtaaminen on hankalaa. Eli ekaks lyhyeltä matkalta palautuksia ja sitten myöhemmässä vaiheessa katsotaan josko ongelma olisi ratkennut. Epävarmuus iskee heti kun matkaa tulee lisää.. Tämä oli päivän paras juttu kun oikeasti ollaan tehty töitä sen eteen että Kina on rauhallinen kapulan kanssa eikä teputa joka suuntaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s