Totuutta kuulemassa


Viime lauantaina Elina Jänesniemi oli kouluttamassa TamSKilaisia. Rata oli tällä kertaa sellainen selvitettävä.. : )

Me päästiin menemään alkuun melkein koko rata läpi virheiden kera. Sitten jäätiin hinkkaamaan pätkiä. Persjätössä mun pitäis olla aiemmin valmiina kertomaan koiralle minne käännytään. Saatiin tämä onnistumaan toistojen kera. Sitten tulikin hetki kun Elina sanoi, että se kuuli mun sanovan tässätässää/Amaa/tule käskyjä vähintään n. 25 kertaa ekan pätkän aikana. Elina sitten sanoi että jatkossa voisin olla ihan hiljaa (paitsi kontaktikäskyt) ja keskittyä ohjaamiseen. Ja keskityinhän mä paremmin. Vaikeaa vaan pitää suu kiinni. Keskittyminenhän ei ole mun parhaita valttikortteja, joskus menee hölmöilyksi ja joskus kiukuttaa kun ei hommat onnistu.

Kontaktikäskyjä ei myöskään tarvitse toistaa ja toistaa toistamisen perään. Kaksi käskyäkin riittää kun Ama osaa kontaktit. : ) Ennakoivat valssit olivat sitten sellaisia mitä lähdettiin purkamaan. Elina oli lopulta sitä mieltä että ensinnäkin mä olen myöhässä lähestulkoon aina ja toiseks, Ama ei osaa. Ärsytti jäädä hinkkaamaan muutamaa juttua mutta lopulta olen tyytyväinen kun nyt sain siihen vastauksen mitä olen miettinyt. Että miksi Ama menee ns. läpi ohjauksista. No siksi ettei se osaa. Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa, joko alan korjaamaan tätä asiaa tai sitten annan olla enkä saa nipottaa jos Ama ei kokoa itseään hypyille. Ja jos alan korjaamaan, tarvii yksi elementti saada kuntoon nimittäin kuolleelle lelulle palkkautuminen. Amahan ei kuolleesta lelusta välitä pätkääkään. Ja Elina oli myös sitä mieltä, että en pääse vahvistamaan toivottua ”käytöstä” jos Ama ei jää palkalle vaan kiiruhtaa mun perääni. Ennakoivat valssit ehkä onnistuvat jos mulla ei ole liikettä. Mutta kun liike tulee mukaan, Ama lähtee mun perääni. Vaikka mun pitäisi jatkaa ohjausta.. Ideana olisi se että kävisin merkkaamassa sille hypyn ja lähtisin liikkeelle. Ja näissä Ama oli vaan yksinkertaisesti huono (niinkuin mäkin) mutta nyt siis tarvitsee miettiä että opettaisi sille kuolleelle lelulle palkkautumisen jotta pääsisin vahvistamaan ennakoivia valsseja liikkeen kera. Niin esim. että lelu jää siivekkeen taakse, Ama ottaa palkan ja mä jatkan ohjausta. Sain paljon mietittävää ohjauksen suhteen muutenkin, olen suurinpiirtein kaikessa jo myöhässä. Kaiken pitäisi olla todellakin jo selvillä ennenkuin koira hyppää esim. hyppyä että mihin laskeutuu ja ennen laskeutumista jo se että mihin käännytään jos käännytään. Ennakoivat valssit eivät vaan ole mulle kaikista helpoimpia. Amallakin on jo ne maneerit mitä se on aiemmassa ”agilityelämässä” oppinut mutta silti usko olisi kova että me saataisiin tämäkin asia kuntoon. Ihailen kovasti niitä jotka reagoivat ohjaukseen ja kokoavat itsensä hypyille. Mä tarvitsen kyllä tosi paljon apua sen suhteen että saan nämä onnistumaan. Ja onnistumisia pitää tulla eikä vaan aina nipottaa iiisosta loikasta koiraa. Loogista. Niinkin loogista ettei aina tule ajatelleeksi koiran näkövinkkelistä. Ketjuttamalla asioita ja palkkailemalla eri osa-alueista tapahtuu edistymistä. Kaikkea kun ei voi saada kerralla. Sitä vaan jotenkin odottaa että toinen osaa kun se osaa jo agilityä ja esteet. Ainoa virhe mitä Aman kanssa olen tehnyt vs. nuori alkeita opetteleva koira on se että Amalle olisi pitänyt opettaa tekniikat juurikin samalla tavalla mitä uudelle koiralle. Vahvistaa paljon ja palkata. Tuohon palkattomuuteen sortuu aivan liian usein, lähestulkoon joka kerta. Miksi? Siksi että pääsee eteenpäin. Palapelistä vaan näyttää puuttuvan iso osa paloja.. Ja jotta palapeli saadaan kokonaiseksi, puuttuvat palat pitää treenata.

Elina on huippu kouluttaja, en vaan aina käsitä miten hän pystyy näkemään niin monta asiaa kerralla. Hänellä on hieno tapa kouluttaa muita, voi kun joka viikko saisi huippukoulutusta, ehkä sitä joskus edistyisi itsekin. Eikä tämä tarkoita missään nimessä sitä että esim. valkkuryhmän muut kouluttajat ovat huonoja, ei todellakaan. Kaikilla kouluttajilla on aina jotain annettavaa, eri tavalla ja hyvällä sellaisella. Elina vaan kertoo asiat niin suoraan kuin ne ovat, se on sellainen piirre mitä arvostan. Mun kohdalla asioita ei kannata kaunistella vaan kertoa totuus, pitää osata ottaa vastaan kritiikkiä jotta voi edistyä. Jos mulle ei kukaan antaisi palautetta, en olisi edes tässä missä nyt ollaan. Huipulle on pitkä matka ja matkan pituus kestää vielä monen monituisia vuosia. Aman kanssa taival on ollut vaikea, mutta hieno. Olen oppinut niin paljon uutta etten kaikkea saa edes samaan lauseeseen. Uskon että tästä meidän taipaleesta on hyötyä seuraavaa koiraa varten. Nyt ymmärrän mistä tästä lajista on kyse. : )

Kaiken lähtökohta harrastamiseen onkin se että koira on lelupalkkautuva. Leikkimistä olen vahvistanut heti esim. Kinan kanssa kun se saapui meille. Ja onni on että se nykyään lähtee kuolleelle lelulle ja palkkautuu tosi hyvin. Tässä (Aman palkkautuminen) onkin siis haastetta kerrakseen mutta päätin että otan haasteen vastaan. Tämä on sellainen asia että ei se ainakaan mitään maksa yrittää ja yrittää. Se että mitä lopputulema on, sitä ei kukaan tiedä. Sen näyttää vain tulevaisuus. Tästä lähtien treeneissä mun on keskityttävä. Piste. Ja vähentää käskytystä ja ajateltava sitä mitä teemme yhdessä. Ohjattava ajatuksen kanssa. Ja.. Opetettava Ama palkkautumaan kuolleeseen leluun. Yritän. Kovasti!

Ps. Cuz perhe sai jatkoa.. ; D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s