Romahdus

Viikonloppu meni Nokialla kisaten Aman kanssa molempina päivinä kaksi starttia.

Takki on aika tyhjä ja hetken aikaa joudun miettimään että mitä tällä kertaa tänne blogiin kirjoittaisi. Kaiken kaikkiaan olin todella pettynyt viikonlopun tulosantiin tainno sen laihuuteen, 4 x HYL. Myönnän kyllä että Amassakin oli vikaa (esim. sunnuntain kepit), mutta tällä kertaa kyllä pistän aika paljon omaan piikkiini. Ainakin lauantain osalta, en jotenkin keskittynyt suorituksiin. En saanut oikeanlaista tilaa ennen meidän suorituksia, olen onnistunut saamaan mielen kondikseen tässä kesän aikana kun tähän asiaan kunnolla keskityin. Mutta nyt tuntuu ettei mikään toimi, kisaaminen ei ole kivaa kun joutuu pettymään. Oliskin niin helppoa jos tämä olisi ns. yksilölaji, pelkästään minä itse. Mutta ei niin ei ja siksi se tekeekin tästä lajista haastavaa kun kilpakumppaninini on koira. Sitä yrittää kovasti, yrittää vielä enemmän ja satsaa lajiin ja treenaa säännöllisesti. Koira on kaikinpuolin aikalailla kunnossa hoitojen takia mutta sekään ei riitä. Olen pettynyt. Olen ennenkaikkea pettynyt omaan asenteeseeni, mulla on asennevamma. Uskallan myöntää julkisesti omat ongelmani ja kertoa niistä avoimesti. Mutta tämä saakin miettimään taas pitäisikö blogi laittaa salasanojen taakse tai lopettaa kokonaan. Motivaatio on kaiken a ja o, mun motivaatiota on ruokkineet viimeaikaiset onnistumiset (nollat kesä ja heinäkuussa, kisoja aika vähän). Nyt kun onnistumisia ei tule, tuntuu ettei radat pysy kasassa -> motivaatio laskee. Treenit ovat kivoja, niihin ei kohdistu minkäänlaisia asennevammoja. Mutta kisoihin kyllä. Ehkä joku korkeampi taho on sitä mieltä, ettei liikaa makeaa mahan täydeltä. Minä en muutu ylimieliseksi kun saa paljon onnistumisia, mutta ehkä tämä on taas opetus siitä että tässä tehdään yhdessä koiran kanssa töitä. Jokainen onnistuminen on sellainen että siitä pitää osata NAUTTIA. Eikä vaatia samanlaisia suorituksia seuraavissa, tulevissa kisoissa. Pitää lähteä radalle taas sillä asenteella että vaikeat kohdat voitetaan (radalta muutama vaikea kohta jonka haluan onnistuvan), nyt olen lähtenyt radalle asenteella nolla on saatava. Oikeastaan viime viikonloppuna lauantaina olin tosi huonolla asenteella, en pystynyt keskittymään. Tein kiireen itselleni ja silloin se yleensä aina kosahtaa jossain kohtaa. Pitäisi malttaa mennä huolella ja rauhassa, ongelmana ei ole kuitenkaan se ettemme pääsisi ihanneaikoihin vaan se että kun ohjaan huolellisesti, saan onnistumisia radalla edes hetkittäin. Lauantaina illalla olin todella pettynyt päivän suorituksiin, mietin jo että onko pakko lähteä sunnuntaina jos en halua. Katsoin kisavideot läpi ja tuumasin ettei fiilis vaan yksinkertaisesti noussut. Sunnuntaina olin taas alussa huonolla asenteella, sitten fiilis jotenkin parani ja sain keskittyä rauhassa tulevaan suoritukseen ja sain mielen kohdilleen. Sitten tulee epäonnea, onneksi tätä en tiennyt radalla joten jatkoin voittajan elkein maalia kohti. Nauroin jopa sunnuntain ekan radan jälkeen. Se oli sellainen kaahotusrata josta jäi hyvä mieli. Toiselle radalle lähdin jo rinta rottingilla ja paremmin mielin. Olin tekemässä nollaa (tai ainakin mielestäni) kunnes viimeisillä esteillä tuli muurin kielto. Jonka jälkeen romahdin. Teki mieli lähteä pois radalta, mutta jostain kumman syystä jatkoin maaliin este kerrallaan. Onneksi maalissa mulle selvisi, että Ama oli tehnyt taas keppivirheen radalla mitä en ollut huomannut. Luojan kiitos, että kielto siis tuli. Olisin tuulettanut nollaa ilman kieltoa ja olisin tippunut vielä korkeammalta pilvistä alas kun sain kuulla meidän tuomion.

Kisojen päätteeksi mentiin Anun kanssa loppulenkille, Ama ja Kina pääsivät uimaan vielä kerran. Sitten alkaakin olemaan jo liian kylmä. Päätmme yhdessä Anun kanssa että jos vikalla radalla olemme hyviä, lähetään heseen syömään. Mä olin niin huono ja kyllä Amakin niillä kepeillä, että annoin luvan itselleni syödä sääliruokaa. : D Viikonlopun jälkeen jo vähän naurattaakin, mutta ei niin paljoa että torstain iltakisat olisivat mieleiset. Yritän kaivaa fiiliksen jostain montun syövereistä takaisin maanpinnalle. Lähden sitten vaikka treenaamaan keppejä. Kisamasennus on voitettava. Siinäkin tavoitetta kerrakseen.

En jaksa erikseen spekuloida ratoja, niissä oli hyviä ja huonoja juttuja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s