Alhaalta on suunta vain ylöspäin

Niin. Menin sitten ja ilmotin Kinan 12.7. toko kokeeseen : ) Vaikka lupasin ettei kokeeseen mennä hetkeen. Mutta alhaalta on vain suunta ylöspäin. Koe on meidän treenihallilla joten jännityskään ei ole niin kovin suuri.

Ja tiistaina treenattiin tokoa lähikentällä. Tein ekaks parin askeleen seuraamisia ja palkkasin siitä kun kontakti pysyi tiiviisti. Tein myös aloituksia pelkästään, eli seuraa käsky ja koiralta kontaktia niin heti naksautus ja palkka. Tein myös käännöksiä ja palkkailin niistä.

Ruutua myös uusilla pinkeillä merkeillä. : ) Ekaks kiersi oikean kautta aina ruutuun. Otin lähempää jotta meni suoraan, muutama hassu toisto suoraan ja se oli siinä! Tein siis pelkästään alustalla ja vikaks jätin lelun ruutuun ja lähetys.

Myös paikkamakuuta niin että palkkailin kun katse oli muhun eikä pää kääntyillyt. Ja ärähdin jos katse alkoi harhailemaan ympärille. Kävin monta kertaa palkkaamassa paikkamakuun aikana. Ja lopussa sivulle nousu. Teki tosi hyvän ja nopean nousun! Hyvä Kiina. Höntsäiltiin myös stoppia. Teki kerran maahan ja loput muut kaikki oikein. Ja näistä tietysti megapalkat! : )

Kinan taukoilujen aikana Viivi pääsi tekemään luoksetuloja, millään ei malta pysyä enää paikoillaan vaan tahtoo heti palkan luokse (eli mun : D). Mutta on toinen ihan täpinöissään kun pääsee höntsäilemään jotain. ❤

Tein muuten maanantaina mun koulutusvuoron jälkeen hyppyä muutamia kertoja. Kolmella laudalla ja no problemo. Tosin edessä oli palkkakippo ja ruokaa palkkana. Ja Kinalla oli kivaa! : )

2 thoughts on “Alhaalta on suunta vain ylöspäin

  1. Teillä on siis kotikenttäetu ensi kerralla! Aksun paras tokokoe tehtiin omassa tutussa treenihallissa 🙂 Ilman nollattua paikkamakuuta pisteitä olisi tullut ihan ennätyspaljon (meille siis). Teillä on vielä hyvin aikaa treenatakin! 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s