Ollaan me treenattu!

Oon ollut tosi laiska päivittämään blogia.. Kauniit ilmat tekee aina tepposensa.. : D

Viime lauantaina treenattiin Maijun kanssa pirkkahallin lähellä (muttei pk kentällä) vaan nurtsilla. Tulevissa tokon sm kisoissahan on nurmikko, joten hyvä treenata joskus jollain muulla pohjalla kuin hiekalla. Kina teki kisamaisen setin sisältäen remmiseuruun, vapaana seuraamisen, jäävät sekä luoksetulo ja lopuksi vielä paikkamakuu 2min.

Remmiseuruu oli kaameaa, suorastaan hirveää mielestäni. Ehkä kannattaisi joskus myös treenata tätä, Kinalla on mielestäni sellainen fiilis että ollaan lenkillä! Vapaana seuruu ihan ok, tuppas kyllä edistämään ja ottamaan etäisyyttä. Maahanmeno ok, luoksetulo hyvä ja seisominen meni ”nollille” kun meni maaten. Tästä kuitenkin palkkaus kissanruoalla. En mä kovin varma tulevasta koesuorituksesta olisi. Olin itse tosi jäykkis taas kun Maiju liikkuroi. On se vaan niin hankalaa kun on pitkän aikaa treenannut taas itekseen. Hyi mua! En sättinyt tuosta ns. nollille menneestä liikkeestäkään. Lopuksi vielä Maiju huuteli käskyjä kun tehtiin jääviä ja pariin hämyyn Kinkku menikin. Tsemppasi kyllä paremmin lopussa. Myös seuruun aloituksia (kun kisamaisessa setissä koomaili) parin askeleen verran ja palkkausta. Paransi huomattavasti. Lopussa vielä paikkamakuu, Kina taisi muistaakseni olla vähän rauhaton ja vaihtoi lonkalta toiselle ja nousi liki vasta tokalla käskyllä. Vaikka olisi pitänyt olla tyytyväinen koiran suoritukseen, en silti ollut. Enkä saisi olla pettynyt mitenkään koska oma käytös heijastuu herkkään koiraan niin helposti. Sai Kina kyllä megapalkkauksen jotta hyvä fiilis jatkuisi. : )

Porukoilla käydessäni sunnuntaina tein taas jääviä, pari seisomista meni taas maaten mutta sen jälkeen taas hyvin kunhan muistaa oikeat äänenpainot käskyissä. Kuka käski opettaa koiralle maahanmenon käskyllä plats ja seisomisen stop.. Liian samankaltaisia käskyjä ja ajattelinkin että joko tuon seisomisen tai maahanmenokäskyn voisi opettaa uusiksi. Se että kumman niin on vähän harkinnassa. Tosin vasta tokon sm kisojen jälkeen.. ; ) Tunnaria myös pari kertaa, piilotin eri paikkoihin. Lähtee hyvin nenä auki etsimään kapulaansa ja Kina kyllä löytää ripeästi. Työskentely on mielestäni kivannäköistä!

Alkuviikosta kävin tallilla ja tein tokohyppyä joka on ihan kivalla mallilla, en käskytä sivulle ennen hyppyä. Eli tämäkin voi vaikuttaa. Pyydän vain tulemaan tähän enkä käskytä liki. Kina taisi kerran olla niin että lähti vasta tokalla käskyllä yli mutta muuten varsin kivasti meni. Tein loppuun asti vain kerran ja muuten palkkailin siitä että lähtee ylipäätänsä liikkeelle kertakäskystä. Jää kyllä niin hemmetin lähelle lautoja. No onneks mahdun hypyn ja koiran väliin niukinnaukin. En motkota tästä, kunhan ei nollaisi ässämmissä. ; ) Jäävät oli ihan ok, kerran taisi jäädä seisomaan kun käskytin maahan. Muuten seisomiset hyviä ja maahanmenokin avustuksen kanssa. Seuruu oli taas rumaa, en jaksanut olla nalkuttaja vaan autoin vähän mutta kontakti oli tosi huonoa. Palkka siis heti kun otti hyvin kontaktia. Lopuksi vielä noutoa hetsaten. Ei ongelmia. Kiina sai pari kertaa myös höntsäillä putkia, yksi putki oli a-esteen alla ja kovasti sinne aalle tahtoi mennä ja menikin pari kertaa, näköjään osaa senkin vielä tehdä niinkuin olen aikoja sitten opettanut.. : D

Tällä viikolla torstaina treenattiin tullin nurtsilla taasen Maijun kanssa. Tehtiin jääviä alkuun, ekaks maahanmenoa. Meni ihan hyvin, ripeämpi saisi olla mutta kelpaa. Toisella kerralla (muistaakseni) tehtiin kisanomaisesti ja palkkasin siitä että palasin Kinan sivulle ja vapautin siitä ilman istumista. Seisominen oli hyvä, eka setti liikkuroituna ja palkkasin heti siitä että seisoi. Toka setti niin että tein lähestulkoon loppuun asti ilman istumista sivulle. Sitten luoksetulo, Kinalla on ollut nyt sitä että on lähtenyt tulemaan luokse ilman käskyä. Palkattiin siis siitä että jäi istumaan pari kertaa. Aluksi seuraamista tehtiin pidempää pätkää, käännöksiä ym. Tuppas edistämään. Nurtsi oli yllättävän vaikeaa kävellä Kiinalle, lähtö oli sellainen että Kina pompsahti ja alkoi heti edistämään. Tauon jälkeen uudelleen seuraamista, kun kontakti oli hyvä (liikkuroituna) Maiju käski palkkaamaan taakse. Tehtiin oikeastaan pelkkiä aloituksia jotka parani (myös kun paikkaa nurtsilla vaihdettiin). Näistä myös palkkailua. Käännöksiä myös, täyskäännöksissä valahtaa turhan kauas, kerran teki mielestäni Kinaksi super hyvän ja tiiviin täyskäännöksen. Sitten vielä loppuun tunnaria, pari kertaa. Piilotin irtonurmen alle ja ekalla kerralla lähti vasta toisella käskyllä etsimään. Tokalla kerralla heti ekalla käskyllä. Irtonurmi oli yllättävän vaikea, haisee varmaan koiran nenään! Löysi kyllä omansa ja jaksoi tehdä nenän kanssa töitä eikä mielestäni kysellyt että mitäs sitten eli ei luovuttanut. : ) Treenit sujuivat mun mielestä hyvin, paremmin kuin edelliskerrat ja nami ei ollut mulla kädessä! Hah! Mutta suurin syy kivoihin treeneihin (Kinan mielestä) oli uusi vaaleanpunainen karvawubba. Ihmekin sai karvawuban, tosin vaaleanvioletin. Oli pakko ostaa mustista ja mirristä kun olivat niin edullisia (joku työntekijä oli ilmeisemmin hinnoitellut ne väärin).. : ) Aikaa saatiin kulutettua kolmisen tuntia lenkkien kanssa. Viivikin pääsi humppailemaan, teki pienen pätkän seuraamista ja luoksetuloja. On muori aika liikkis. ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s