Ekaa kertaa valmennusryhmässä!

Torstaina käytiin Aman kanssa ekaa kertaa treenaamassa valmennusryhmän treeneissä. Vetovuorossa oli Miia jonka kanssa rakennettiin rata tämän vuoden MM kisoista (ainakin muistaakseni). Haasteellista oli se, että kenttä oli mm kenttää hiukkasen : D pienempi joten estevälit oli tiukat. Ekaks aloitettiin meiningillä nolla tai ulos. Nooh, meillä Aman kanssa kaatui koko homma kepeille ja pituudelle (meni keppien välistä) ja jotain sinnepäin. Tiukasti Ama kyllä kääntyi melkein 180 astetta pituuden jälkeen, tätä tarvis treenata lisää etupalkalla.

Lopuksi käytiin ongelmakohtia läpi, kepeillä himmaa heti vauhtia kun olen takana.. Tarvis treenata myös etupalkalla. Pituuden jälkeinen elämä oli ihan jees, sain tiukasti sylivekillä Aman hyppäämään kun muistin itse jarruttaa sitä. Yhdessä kohtaa oma liike vei Amaa koko aika mukaansa joten Aman saaminen hypylle ja vastaanottamaan toiselle olikin yllättävän hankalaa. Tätäkin tarvis treenata ja muistaa että käsi ei heilu vaan on jatkuvasti ohjaamassa. Kokeilin valssia hypyn eteen, mutta tuntui että olin niin myöhässä ja menossa väärään suuntaan niin että meinasin törmätä seuraavaan hyppyyn. Kokeilin myös takaaleikkausta, sekin toimi mutta valssi oli silti parempi kun sitä treenattiin ja osasin liikkua tarpeeksi ajoissa itse oikeaan suuntaan. Takaakierto päällejuoksussa Ama hyppäsi suoraan kohti mua, melkein taas kompuroin sen kanssa.. : D Lopuksi vielä sai kolme mahdollisuutta saada toisenlaisen ratapätkän nollana läpi ja palkintona olisi ollut karkkia mutta kukaan ei kyennyt siihen. Meillä kaatu jo heti alkumatkalle.. Takaakiertoja tarvii treenata niin, että mä lähen liikkeelle.

Kivat treenit oli mutta SDP (siis lenkkimaasto) on tosi surkealla paikalla kun ympärillä on vain asfalttiviidakkoa.. Ja helkkarin kylmä kun tuulee hullun lailla..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s