Lauantain treenailut

Lauantaina käytiin iltapäivällä treenailemassa tallilla Inkan ja Kinan kanssa. Inka siis ei ollut nähnyt esteitä moniin kuukausiin joten pienen pienet treenit ennen sunnuntain kisoja oli hyväksi. : )

Inka oli niin onnessaan kun hain sen äidiltäni, se oikein loikki ilmaan kun tajusi
että nyt se pääsee mun mukaan. ❤ Inka teki tallilla vähän keppejä (ja jätti
suurimmaksi osaksi kesken), kontakteja ja hyppyjä eri korkuisilla rimoilla
(20-35cm). Puomilla ei ollut mitään ongelmia, pystyssä pysyi ja askel ei ollut
haparoivaa. Joten siis pistetään tippuminen (viime syksyn kisoissa) hämäryyden ja ehkä huonontuneen näön piikkiin. Inka sikaili ja karkaili putkiin, mutta se on vaan niin ihana. Ei jaksa ärsyttää enään sen possuilu, kunhan mummolla on vaan kivaa.

Kiinapiina pääsi tekemään pientä ratapätkää hypyillä ja putkilla (ilman rimoja
tietty) ja kaahotti kuin viimeistä päivää. Selkeästi ei tykkää pysyä mun lähellä
vaan kaahattaa kauempana. Noh, sillähän ei nyt ole mitään väliä koska me vaan
höntsäillään. Karkasi Kina paristi putkeenkin ja putkelta puomille.. Puomia tehtiin etupalkalla muutamia kertoja. Niin että mä seisoin paikallani ja lähetin putkeen (joka sijaitsi toisella puolella kenttää) ja käskytin puomia.

Tokoiltiin myös.. Seuraamispätkää pidemmän kaavan mukaan palkkaamatta välissä. Kehuin kun haki oikeaa paikkaa ja näistä sitten palkkailinkin. Aluksi lyhyempää siis ja sitten vasta pidempää. Vasemmalle käännökset alkaa sujumaan oikeasti tosi kivasti. Annan pienen olkapääavun niin likka himmaa ja kääntyy mun kanssa vasuriin ilman että tarvii pelätä että astunko Kinan päälle. Oikealle käännökset sujuivat myös hyvin. Tehtiin vielä liikkeestä maahanmenoa.. Mutta Kina jäikin istumaan paikallensa. Huoh. Hinkattiin sitten tätä, kun seuraa käsky tuli ja lähdin liikkumaan, tarkoitti että koira kans.. : D Palkkailin paristi näistä ja lähtihän se liikkumaan kun minäkin. Tehtiin loppuun kisanomaisesti liikkeestä maahanmeno sekä luoksetulo. Luoksetulo alkaa olemaan tosi hyvä, ei hinaa itseään sivulle vaan tulee kunnolla pyörähtämällä..!! Ja vauhdikkaasti! Ai niin, tehtiin me myös estehyppyä
yhdella palikalla. Aluksi naksuttelin kun meni yli, mutta jäi liian eteen niin
vaihdoin että kun käsky tuli ja Kina lähti hyppäämään, lensi palkka myös perässä.

Illalla vielä pikaiset lenkit (aamusta sekä päivällä lämpät ja jäähdyttelyt yhteensä noin 2h.. : D) porukalla ja ajoissa nukkumaan sunnuntain kisoja varten.. : )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s