Viikonloput treenit ja muuta :)

Nooh, viime viikko oli Kinan kanssa aika raskas.. Se pissailu ei loppunut ja neiti pissas keittiön lattialle ison lammikon kun puin Viiville takkia päälle. Huoh. Silloin pamahti kiinni ja heti seuraavana päivänä soitin luottolekurilta puhelinreseptin pissatautiin. Aloitin antibioottikuurin pe aamuna ja nyt ainakin tuntuu että Kina ei niin herkästi tuppaa pissaamaan.  Juttelin Maijun kanssa puhelimessa ja päätin kokeilla sellaista Kinan kanssa etten vaadi siltä ennen ruokaakaan yhtään mitään, se nimittäin istuu valmiiksi ruokapöydän alla pientä piippausta pitäen ja sen hampaat kalisee yhteen. Olen siis ottanut sen aina sivulle ja odottanut että se on hiljaa ja vapauttanut ruoalle. Paineistuu repsu kun tietää että siltä vaaditaan ja sitten ei kuitenkaan kykene. Kina siis ei missään nimessä ole sellainen porsaskoira että alkaisi sikailemaan, se on kuitenkin niin kiltti. Ja takki puetaan vasta ulkona päälle ettei ruiki sisälle koska se on kussut jo eteisen- sekä olohuoneen mattoni. Nice! Tekis mieli viedä koira hoitoon äitilleni mut en mä voi koska Viivi joutuisi olemaan yksin ja pikkumummulta voi mennä sydän syrjälleen tuollaisesta.. : O Kiina nyt kuitenkin jatkaa lääkekuuriaan ja toivotaan parasta että ongelmat lähtisi pois.

Mutta sitten agilitytreeneihin..

Aluksi aloitin Aman kanssa, siitä on tullut mua kohtaan aika hulvaton. Ensi treenit olivat sellaisia että: ”pyh, säkö mua kuskaat?” ja että aina ikävän paikan tullen se juoksi Sirpan luokse. Ei hyppinyt mua vasten tai ihan hirveästi häntääkään heiluttanut. No nykyään pikku herkkis Amalla on vähän eri ääni kellossa. : D Se hyppii mua vasten ihan mahottomasti ja kun laitan kengännauhoja kiinni, se on pari kertaa nuolaissut mun naamaani hampaiden kanssa. Lauantaina sen hampaat oli mun tukassa kiinni ja avainnauhassa joka roikkui taskussa. Myöskin Kinan kanssa kontakteja treenatessani, Ama oli raahautunut kenttänauhatolpan kanssa sinne missä minä olen. Ja ekaa kertaa kuulin sen oikein rähjäävän kentänlaidalla, että perhana minä kanssa -asenteella. : D Reilu puoli vuotta on kulunut ja Ama kyllä luottaa jo muhun. En mä voi muutakuin nauraa sen touhuille, pienestä reppanasta mulkoilijasta on tullut isoimpia loikkia tekevä australiankenguru. : D Ihana nähdä että se tietää, mitä mun kanssa siellä treenikentällä tehdään. Ei mene Sirpan luokse ollenkaan vaikka tuliskin vähän ikävä juttu vastaan. Mahtavaa, Ama on kyllä aika super tapaus. : )

Itse ratapätkä oli osittain helppo sekä vaikea. Alun vaikeus oli kun jätin Aman putken taakse odottamaan vuoroaan, mutta oikaisi aika monta kertaa. Hetsasin sitä putkeen paristi ja sinne se läks putki-käskyllä. Seuraavaksi hyppypätkällä lähti kaarrattamaan ihan huolella, mutta puolivalssilla sain sen tosi nätisti kääntymään. Kepeillemeno oli vaikeahko (Amalle) mutta joka kerta bongas tosi hyvin kepit kun annoin sen itse hakea aloituksen ja pidin kädet alhaalla. Seuraava pätkä olikin vaikea, piti tehdä hypylle tiukka takaaleikkaus ja sieltä putkeen. Ama losautteli sellaisia piiiitkiä loikkia ja mä en tajunnut että mikä mättää. Yritin ja yritin, kunnes tajusin että jo aiemmalle hypylle pitää vähän vekata jotta saan sen fiksummin kääntymään. Ja sehän toimi.. : ) Tehtiin me vielä toisenlaista pätkääkin, takaakierrossa Ama lähti huolella kaarrattamaan, yritin käskyllä pitää käsissä mutta taisipa se niin olla, että liike oli väärä.. Putkesta tullessaan hyppäsi laajan hypyn ja jatko meni ihan plörinäksi. Päätin kokeilla ihmisnuolta vinottaissuunnassa olevaan hyppyyn, superhyvä reagointi Amalta ja putkilähetyksessä leijeröin kepit jotta ehdin jatkoa ajatellen suht ajoissa vastaan seuraaville esteille.. Hyvät treenit, taas uusia juttuja mietittäväksi!

Kontakteista tehtiin ekaks a-estettä. Pelkkää alastuloa remmin kanssa ja sitten vapaana, ideana pelkkää alastuloa treenatessani on se että voin itse liikkua ja Ama kestää sen ja pysyy kontaktilla. Hyviä toistoja, oliskohan kerran tullut sieltä niin että pysähtyi ja kehulla vapautti itsensä. Sitten koko estettä remmissä pari kertaa ja vapaana pari kertaa. Kerran tuli taas läpi, pelkkä alastulo uusiks (sivusta siis) ja koko kontakti perään. Ja hyvin pysyy! : ) Lopuksi vielä remmillä (ja kunnon hetsausta) pari kertaa jotta saadaan se vauhtisuoritus jäämään mieleen..

Puomia tehtiin aluksi alastulon verran, hitaita toistoja ja epävarmuutta. Vapautin heti kun laittoi etutassunsa maahan. Tein koko puomia remmissä ja hetsasin, parempia toistoja ehdottomasti. Rankkaa hetsaamista jotta saan vauhdin pysymään hyvänä ettei himmailua tule. Lopetettiin muutamaan toistoon. A-este on kyllä selkeästi parempi tällä hetkellä.. Ja keinu heikoin.. ; )

Kiinaliina pääsi tekemään puomia sekä a-estettä. Ja oli sillä aika hauskaa.. : ) On se kyllä taitava kontaktieläin, harmi vaan kun muut jutut ei sitten oikein suju niinkuin haluaisin.. Kiinalla oli sitä virtaa ja rähjäsi lämppälenkillä Pipalle sekä Amalle mitä juuri koskaan ei tee. Lopussa Viivikin pääsi höntsäilemään, se pujotteli pari kertaa (ja muistikin vielä!!) ja meni paria putkea putkeen. ❤ Ja hää oli iha tohkeissaan, mummu on pop. : )

Sunnuntaina agilitytreeneissä..

Kävin treenaamassa kääpiövillakoira Aelian kanssa.. Me kisaamme 5.3 pari starttia! Olen selkeästi pehmentynyt ohjaajana, se rääkyvä agre-asenne (mitä Inkan kanssa on ollut) on vähän kadonnut.. Aelialle kun saa sanoa.. ; ) Tehtiin ratapätkää jossa aluksi en ollut tyytyväinen lenkitykseen ja ongelmakohtia mietittyäni Tiinan kanssa, sain Aelian kulkemaan tosi kivasti. Kontaktien kanssa jumitettiin, pikkupossu yritti vedättää mua. Mutta saatiin kuitenkin hyviä toistoja aikaiseksi.. Lopuksi vielä välistäveto sekä takaakiertotreeniä. Oli aika hauskaa kunhan muistaa viikonloppuna vaan käyttää sitä kunnon asennetta.. ; ) Ja luottaa että Aelia osaa!!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s