Likat hoidossa

Eilen käytiin taas luottofyssari Elinalla Kinan ja Inkan kanssa.

Kiina pääsi ensiksi käsittelyyn, oli sitä mieltä että olis ollut paljon kivempi puuhata jotain muuta. Elina yritti käsitellä sitä ensiksi mutta siitä ei oikein tullut mitään, Kina raapi ja nuoli mua ja yritti koko aika venkuilla pois. Ei muutakuin laseria vaan. Pahin jumi oli vasemmalla puolella rintarangassa. Ja laserin aikanakin sille sai monta kertaa sanoa että nyt loppu toi  pelleily ja pää tyynyyn. Pokkaa on molemmilla vaikea pitää, niin kiltille koiralle kun saa sanoa kunnolla. : D Muuten se paikka mistä hermo on ollut kiristyksessä (?) oli ihan ok, mutta oikeassa takajalassa (mitä pomputtanut) oli trikkereitä ja sai sinne akupunktiolaseria. Oikea puoli oli muuten ihan ok, ei niin kipuillut aikanakaan rintarankaansa. Eli pomputtaminen on aiheuttanut tuon vasemman puolen jumituksen. Repsu Kiina kyllä on aika raasu.. Paitsi alussa Elina kysyi että mitä Kinalle on tapahtunut kun yritti varastaa nameja kädestä ja kikkaili menemään sen minkä kerkes. Virtaa tais vähän olla.. : D

Inka taas sai laseria niskaansa sekä lantioon. Yllättäen jumissa taas nuo kaksi paikkaa. Inka on niin helppo hoidettava kun vetää tirsoja samalla ja katselee vaan ja vähän nostaa päätänsä jos joku kipukohta löytyy. Se on niiin helppo kun pötköttää vaan. Selässä ei ollut mitään ihmeellisiä, niskassa tosin oli kauhea lihaspaukama. Elina käsitteli sitä ja Inka laittoi silmänsä kiinni, tiesi että apua on tulossa. : )

Mutta tuo pieni porsas Inka sai pyöriä vapaana kun Kinaa hoidettiin. Kun Kina oli ”kaadettu” maahan, se tuli haistelemaan sitä ja nuoleskeli huuliaan ja katseli siihen malliin että vois pikku iltapalaksi pyöräyttää Kinaa. Käskin sen lähteä huitelemaan, koska silmät alkoi pyörimään päässä siihen malliin että pikku nappasu vois tehdä terää. Hölmö mummo. Sillä on kyllä pakkomielle. On kyllä niin reppana odottaessaan vuoroa, mörisee, haukkuu ja piippaa. Kiinalle sanoo vaan että mene ja käy siihen ja se on ihan tyytyväinen ja pötköttelee vaan. Haha..

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s