Tuolta se tuli ja tonne se meni!

Joulu meni aika rauhnalliseen malliin koirien kanssa porukoilla jouluruoista nauttien kera punkun ja valkkarin ja lautapelien. : ) Mikäs sen mukavampaa viettää joulu parhaassa seurassa!

Jouluaattona oli sanonko-kuinka-kylmä ja me jätettiin kunnon lenkit täysin muille, oltiin vain vällyjen välissä. Koiratkin kävivät tarpeillaan pihalla ja olivat heti sitä mieltä, että ovi auki ja sassiin. Mutta joulupäivänä päätettiin lähteä avartamaan muailmankatsomusta suinulan hoodeista. Käytiin siis neljän ihmisen ja kolmen koiran voimin lenkillä. Kina the lahopää landepaukku kohnotti keskenään vapaana ja kikkaili mennessään (ihme kun ääni ei siltä lähtenyt : D) kun räykytti ihan tohkeissaan kun juoksi ees ja taas lenkkiä koko aika. Välillä laitoin sen remmiin ja uskalsin päästää Inkan vapaaksi, aivan mahtia nähdä mummeli into piukeena juoksemassa vapaana välittämättä tuon taivaallista Kinasta! Jeii! En kuitenkaan uskaltanut molempia päästää vapaaksi ihan vain turvallisuussyistä. Viivi reppana matkusti poikaystäväni takin sisällä suurimman osan matkasta kun ei mummeli jaksanutkaan niin pitkää lenkkiä. Inka sai siskoltani lahjaksi fleecetöppöset ja on kuulemma treenin alla niiden käyttö! : ) Inka näytti jotenkin niin paljon nuoremmalta, tekisiköhän tuo maalais-ilma jotain mummelille. : )

Jouluaatto tosin ei alkanut niinkuin sen olisi pitänyt alkaa, pakkasta oli niin perkeleesti että oksat pois, miehen auto teki temput ja ei suostunut lähtemään edes käyntiin lisävirralla ja siinä vasta olikin järjestelemistä kun mun auto oli kahden auton sumpussa joista kumpikaan ei liiku mihinkään. Taikoja tehtiin (eli vetokoukku + auto : D) ja sain oman autoni pois parkista jotta jollain ees päästäisiin liikenteeseen. Mun auton puskuri taas sanoi itsensä irti maanantai-aamuna sunnuntain lumiauraleikkien jälkeen. Onneksi luottokorjaajani kiinnittivät takaisin alkuperäisen puskurin autoon. Ei siis kannata laittaa minkäänlaista palikkaa kiinni autoon saatikka madaltaa sitä. Siitä ei ole muutakuin haittaa vaan! Onneksi sain auton nopeasti takaisin huollosta mutta miehen auto odottaa huollossa varaosaa.. Hmph. Kerkes vielä jotain kuraa sattumaan tämän vuoden puolella. Toivottavasti nää loppupäivät menis ees suht sujuvasti ainakin autojen suhteen. : D

Kina ei ihan hirveästi välittänyt joulunutusta ja lakista.. : D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s