Lauantai-illan huvit

Eilen illalla suuntasin auton treenihallille kera Kinan ja Viivin sekä Sirpa tuli kelpieiden kanssa. Viivi ei siis päässyt muutakuin lenkkeilemään vaan. ; )

Aman kanssa aloitettiin lyhyellä ratapätkällä. Lähdöissä ei meinannut pysyä paikoillaan mutta huomauttamisella kyllä. Takaakierroissa taas sama ongelma, jos en sano hyppykäskyä, Ama kiertää hypyn. Mappe katsoi pienen ratapätkämme ja antoi hyvän vinkin tuohon takaakierto-hyppy ongelmaan. Täytyy tehdä yksittäisenä noita ja palkata vetävällä kädellä niin, että lelu lentää kun Ama hyppää. Putkilähetykset olivat ja eivät olleet ongelmana. : D Eli välillä se lähtee putkeen kun tekee takaaleikkauksen ja välillä ei. Oman kropan liike on tosi tärkeä koska siitä Ama ottaa häiriötä. Eli näitä täytyy treenata. Katsottiin myös miten kepit sujuu, täytyy antaa Amalle ”lähtörauha” eli vähentää vauhtia ja sitten vasta lähtee liikkeelle kun Ama on saanut pujottelurytmistä kiinni. Kesti vedätystä vaikka putki olikin edessä.

Toisella ratapätkällä tein myös putkilähetyksiä ja pari eri variaatiota putki-hyppy-putki välillä. Eka oli vedätys ja törkkäisy putkeen ja toinen oli semi-pakkovalssi hypylle ja putkeen. Ensimmäinen vaihtoehto toimi mielestäni paremmin mutta jos tuollainen olisi kisaradalla, en olisi niin varma siitä mitä olen tekemässä, riippuen tietysti siitä mihin suuntaan putkelta lähdettäisiin. Toisen vaihtoehdon ongelmaksi koitui sama perusjuttu, Ama ei meinaa hypätä ilman hyppykäskyä ja on tosi tarkkana mun liikkumisen suhteen. Helposti tulee kieltoja noista kun mä ite vähän porsastelen niin, että pääsisin liikkumaan mahd nopeasti eteenpäin.

Lopuksi tehtiin vielä myös puomia ja a-estettä. Muutama kerta tehtiin pelkkää puomin alastuloa, ihan hyvin haki paikan, kerran taisi himmata pysähdyksiin ennenkuin etutassut oli maassa, odotin vaan rauhassa niin hakeutui kyllä oikealle paikalle. Pari kertaa otin myös kokonaista puomia, kauhee imu alastulolle! Aivan mahtavaa! Vapaana ei siis missään nimessä aleta ottamaan vielä moniin kuukausiin, haluan nopeat ja varmat kontaktit. A-estettä tehtiin myös kokonaisena, aalla remmipysäytys on vähän tiukempi. Ei niin hyvin hae paikkaa kuin puomilla. Tosin a-estettä ei olla edes treenattu varmaan koskaan remmillä.

Oikein kivat treenit taas takana! On se niin kivaa treenata koiran kanssa jolla on moottori! : )

Kiinapiina pääsi tekemään pari kertaa puomia ja a-estettä. Pari kertaa puomia edessä olevalla palkalla ja ilman. Raivoissaan se kyllä oli kun sille hoki että ”missä nakki” : D. Puomissa ei ollut mitään vikaa, otin sivuttaisetäisyyttä ja hienosti meni alastulolle. A-esteellä meni vähän sivuun, kävin huomauttamassa siitä ja otin uudestaan esteen. On se kyllä niin hieno juttu että kontaktien kanssa on joutunut pinnistelemään aiemmin. : )

Tehtiin myös seuraamista pidemmän kaavan mukaisesti, kontakti vähän laahasi, mutta oli pakko kokeilla pitkän tauon jälkeen. Täytyy taas palata lyhyempiin seuraamisiin ja palkata hyvästä vireestä ja kontaktista. Heittelin sille myös puista kapulaa ja pistin sen menemään putkeen (idean sain Anun videosta : D) ja hyvin piti eikä tiputellut. Sivulletuloja pitäisi kans treenata, mutta vauhtinouto on vaan niin paljon hauskempaa. Ruutua tehtiin paristi alustalla ja paristi tyhjään. Tyhjät ruudut ei tällä kertaa olleet kauheen hyviä, ekalla kerralla kävi melkein keilailemassa ruudun merkkiä mutta toisella kertaa teinkin näyttöruudun, sinne hakeutui hyvin tosin olisi voinut olla inasen taaempana. Lopuksi vielä nopea hyvä toisto alustalla. Luoksetulon stoppeja tehtiin maahanmenolla, pistin Kinan myös putkeen ja kutsuin luokse ja maahanmeno käsky. Ja meni kuin sukkana. : ) Kiina pääsi edes jotain pientä tekemään, taisi sekin olla ihan kiva juttu! Päivällä muuten aloitettiin merkkitreeni. Jospa saataisi merkki kuntoon niin voitaisiin alkaa treenata enemmän ohjattua noutoa ja merkki-ruutua.. : )

Tässä muuten videoklippi viime sunnuntain kisoista, kiitos videosta Sirpalle. Hyvin huomaa, ettei kestä vedätystä kepeillä, olisi pitänyt antaa syöttörauha! Muuten se ainakin osittain näyttää ihan agilityltä, mutta tarvitaan vielä paaaaaljon lisää treeniä jotta niitä nolliakin voisi tulla! : )

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s