Kaameat kisat

Lauantaina oltiin Takkujen kisoissa Inkan kanssa kahden startin verran. Tuomarina toimi Sari Mikkilä, jonka radoilla en mielestäni ole aiemmin kisannut.

Radat oli ihan kivoja, eniten jännäsi taas putki puomin alla. Inkakun on kova bongailemaan putkia, mutta nyt ei ollut edes ajatusta siitä et se olis ryysinyt johonki muualle ku puomille. Mahtia. : ) Eka rata ei tainnut olla ihan meidän juttu, meni aika pelleilyks, kepit jäi vähä kesken ja muutamia muitakin esteitä tais jäädä välistä. En jaksanut tsempata loppuun vaikka en edes tiennyt oliko meillä kieltoa alla takaakiertohypystä, näin helposti homman voi vetää lekkeriks.

Toisen radan aikana oli tullut jo vähän hämärämpää, mutta en mä nyt silti ajatellut että kävis näin.. Alussa oli vaikeahko putkipyöritys, pari kertaa mutkaputkeen ja sen jälkeen puomille. Mä sain Inkan menemään puomille ja olin huisin iloinen siitä ja tiesin että rata olisi just hyvä meille profiililtaan. Mutta.. Ennen alastuloa (tasaisella alueella) Inka yhtäkkiä oli maassa ennen aikojaan. Se tippui päällensä puomilta. : ( Mä säikähdin ihan kauheasti ja hetken aikaa seisoin vaan paikoillani kentällä. Lähdin juoksemaan pois radalta, mutta Inka olisi kyllä vielä juossut esteitä.. Jäähdyttelylenkillä liikkui ihan normaalisti, mutta silti olen vieläkin järkyttynyt. Onko hämärä ollut syynä tippumiselle vai mitä, mutta se olis voinut katkaista niskansa siinä.

Onneks keskiviikkona fyssarimme Elina suostui ottamaan Inkan tsekattavaksi Kinan vesijuoksun jälkeen. Ihanaa. Mulla on jotai epäonnea näiden koirien kanssa, Kiina on saikulla ja kohta varmaan Inkakin, Viivi ontuu jalkaansa.. Huoh.

Ps. Anu ja Nipsu taituroivat viikonlopun aikana kaksi nollavoittoa. Niin makeeta : )

Tässä muuten Piirinmestaruuskisoista 15.8 videoklippi : ) (Kiitos taas Anulle!!)

Pss. Kiina ja Viivi pääsivät leikkimään turistia kisoihin. Kinalla ainakin oli huisin hauskaa roikkua remmissä kiinni ja möykätä ja hölmöillä. Ja taisi olla Viivilläkin, pääsi näyttämään ”hienoja” temppujaan ja se pääsi muiden rapsutettavaksi, siis huomion keskipisteeksi. Ah ihanaa. : ) Ostin muuten kentällä olleesta kojusta uuden remmin Kinalle. Hurtan nylonremmin joustokappaleella, ei ollut kallis. Vain 12 euroa ja siinä on heijastimet. Nahkaremmeissä mulla kun ei ole niitä. Mähän siis syksyllä pimeällä puen koirien päälle heijastinliivit ja itseni päälle myös liivin ja mahdollisesti myös otsalampun.. Hurtalle on tulossa uusi Lifeguard mallisto. Tekis mieli mennä vähän shoppailemaan. Esim heijastin”chapsit” olis kivat. Ajaa varmaan samaa asiaa kuin esim. viime talvena ostamani lumipussit.. Mutta nää olis kunnon heijastimilla varustetut.. : ) Ja liivikin olis kiva!

Kuva lainattu Hurtan sivuilta.. Käy kurkkaamassa mallisto!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s