Taustajoukot

Lea, 27-vuotias koiraharrastaja Tampereelta. Ensimmäinen koira Vilma tepasteli taloon vuoden 1996 alkupuolella. Koirakärpänen pääsi puremaan ja lauma on kasvanutkin ajan myötä. Tällä hetkellä omassa laumassa pyörii coton de tulear merkkinen 14-vuotias Viivi sekä junnu Kina. Inka asustelee äitini luona. Harrastan ja kilpailen lajissa nimeltä agility, agility tuli tutuksi vuonna 1996 Vilman ollessa vuoden ikäinen. Siitä lähtien laji on ollut lähellä sydäntä. Kettuluolillakin ollaan käyty Inkan kanssa ja toko on tullut tutuksi Kinan kanssa. Kinan tokodebyytti oli elokuussa 2011. Tokokärpänen on pikkaisen päässyt puraisemaan ja Kinan kanssa jatketaan kevyin mielin tokoharrastusta sekä kilpailua. TK1 on tavoitteena, sitten katsotaan josko lähdetään kisaileen avoimeen luokkaan.

Valokuvaus on harrastus lähellä sydäntä, tämäkin tosin kausittain. Välillä kameralaukku pölyttyy nurkassa ja välillä tulee käytettyä taas todella ahkerasti. Kouluttautuminen olisi hieno juttu, mutta töitäkin tarvii tehdä joten taitaa jäädä haaveeksi.

Naksuttelen myös paljon Kinan kanssa ja seuraavan koiran tulen myös kouluttamaan naksuttimen avulla. Tuo kätevä kapistus on aivan mainio asioiden opettelussa. Koirien sielunelämää on tullut nähtyä kohta 16 vuotta ja tulevaisuudessa laumassa tulee aina olemaan enemmän kuin yksi nelijalkainen kaveri. Kinalle kaavailenkin uutta kaveria, harrastuksia jatkamaan. Mutta niistä uutisista myöhemmin kun asiat lyödään lukkoon! : )

Kentällä saa tulla nappasemaan hihasta jos haluaa tutustua! Olen kovin sosiaalinen ja puhun paljon. Mottona; hiljaa hyvä tulee sekä katso läpi silmien! : D

Australiankelpie Ama (Ahmakulman Amalia s. 2.11.2006)

Lainakoirana agilityssä toimii tällä hetkellä Ama, vauhtipakkaus ihanalla moottorilla. Kiitos Aman kasvattaja&omistaja Sirpalle. Mahtava mahdollisuus päästä treenaamaan tosissaan maustettuna ripauksella huumoria! Aman kanssa (jos vaan kaikki menee hyvin) toivoisin päästä kisaamaan vuonna 2011 kun kontaktit ovat kunnossa. Aman kanssa yhteistyö aloitettu syksyllä 2010.

Coton de Tulear Viivi (Nambypamby s. 26.9.1997)

Enkelikoira Vilma (Cavemountain Kohinoor 28.12.1995-4.9.2010)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Trackback this post  |  Tilaa kommenttien RSS-syöte


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.